Yhteiskunnan elätti on yhteiskunnan elättäjä

Tuomas Kyrön novelli ”Kaksijakoinen Raimo” (Taskunovellit, Karisto 2013) tuo esille kovaa kritiikkiä kulutusyhteiskunnasta. Kritiikkiä on saatu esille ironian keinoin, mutta Kyrölle ominaiseen tapaan ei novellista puutu myöskään huumoria.

Raimo on yhteiskunnalle suuri tulonlähde, kuten novellissa kerrotaan: ”Raimo oli hieno ihminen aina hymyileväinen ja kansantaloudellisesti kannattava.” Tämä johtuu siitä, että Raimo on iso, ehkä osuvammin sanottuna suunnaton läski. Muut ihmiset hyötyvät Raimosta. Hänen mahaansa käytetään talvisin laskettelukeskuksena, ja kun Raimo kuolee, häntä jäävät kaipaamaan kuntaliitoksen elintarviketeollisuus ja kauppayhtymä. Raimo taitaakin olla niiden suurin asiakas.

Ennen kuolemaansa Raimo on onnellinen, tai ainakin niin teksti antaa ymmärtää. Hän nauttii elämän pienistä asioista, kuten kalastuksesta, aurajuustotäytteisistä herkkusienistä ja tuplajuustohampurilaisista. Raimo saa ajella mopollaan välittämättä muista, vaikka muut hänelle nauraisivatkin:”Mutta ei sitä mopoa Raimon alta näkynyt… Siitäpä syntyi oma käsite: ’läski leijuu’. Se sanottiin pelkällä hyvällä…” Raimo on ihmisille nähtävyys eikä enää inhimillinen olento. Hän on ehkä liian tyhmä tajuamaan asemaansa muiden silmissä, mutta Raimon kuoltua hänen merkityksensä alkaa vasta avautua lukijalle.

Raimon perhe koostuu kolmesta lapsesta ja idioottimaisesta vaimosta nimeltä Glädhen.”Glädhen oli niin tyhmä nainen, ettei moista tyhmyyttä muualta pohjoiselta havumetsävyöhykkeeltä löytynyt.”En tiedä, onko Raimo itse yhtään fiksumpi nimettyään lapsensa Aku Ankan taskukirjan mukaan. Lapset eivät kaipaa isävainajaansa eivätkä tunnu arvostavan tätä. Aku alkaa verrata isäänsä sohvaan, joka oikein taitettuna saattaisi mahtua arkkuun, Hessu ei jaksa kaivaa isälleen kuoppaa vaan ehdottaa kaivurin vuokrausta, ja Iines lupaa organisoida isän hautaamisen sirkkelöimällä tämän eri osiin. Glädhen arvostaa miestään oivana makuusijana öisin, mutta muutoin hän ei edes huomaa miehensä kuolemaa. Raimon elämä ei ole ollutkaan niin onnellista, kuin novellin alussa annetaan ymmärtää.

Novellissa liioitellaan Raimon suuruutta, mutta silti Raimon paikalle voitaisiin pistää kovin moni suomalainen mies. Raimo ei tajua vaikuttavuuttaan yhteiskunnassa. Maailmamme pyörii nykyisin kuluttamisen ympärillä, ja ilman Raimon kaltaisia ihmisiä taloutemme olisi vaarassa. Vaikka yksi ihminen ei voisi koskaan olla yhtä ironisella tavalla ”ainutlaatuinen yksilö yhteiskunnassamme”, niin monen ihmisen joukko voi olla yhtä merkittävä. Tämä kulutuksen massahurmio saa päättäjät ajattelemaan meitä ”kansantaloudellisesti kannattavina” eikä enää ihmisinä. Liikalihavuudesta puhutaan jatkuvasti kasvavana ongelmana, mutta silti mitään konkreettista ei tehdä sen eteen, jotta yletön ruuankulutus saataisiin taltutettua.

Raimo on kaksijakoinen. Hän jakaantuu kahteen asuntoon, mutta myös hänen elämänsä on kaksijakoista. Hänestä ei välitä perhe vaan yhteiskunta. Hän on samalla yhteiskunnan elätti ja elättäjä. Tosin elätiksi häntä on pystynyt sanomaan vain silloin, kun hän röyhtäisi ja sai Suomen ylittämään päästökiintiönsä kolminkertaisesti.

nimimerkki Ella

Lucina Hagmanin lukio