Viski valvojaiset

Siinä mä ja Kale katsottiin, mitä ihmettä tässä oikein tapahtui ja miten me päädyttiin tähän, kun Pirjon koko ruumis hytkyi nauruaallokossa, joka huipentui räkätykseen. Katsoin Kalea melkein epäuskoisena ja kohotin kulmaa, viestin telepaattisesti, että lähdettäisiin vetää täältä ennen kun kytät tulee.

”Ei me olla tehty mitään väärää”, mä aloittaisin, jos joku tulisi ja osoittaisin Pirjoa, jonka nimi ei edes ollut Pirjo. Foodin pöydässä oltiin tajuttu, että mua vastapäätä istuva leidi oli tullut mukaan ja Kale tarjosi sille kebabin, mutta kumpikaan ei tiennyt kuka se oli. Mä olin ahminut Kalen tarjoaman pitaleivän nopeasti ja halusin vaan pakoon, kun en tiennyt kelle tuo naama kuului mitä katsoin. Irtoripset ja maalaukseksi meikattu naama. Kun me oltiin mun mielestä istuttu tarpeeksi kauan, olin lähtenyt viemään tarjottimia ja roskia, oli Pirjo alkanut roiskia Kalea ketsupilla. Olin autuaan tietämätön mistä ruokasota oli alkanut, mutta revin silti Kalea pöydästä ulos, koska se on mun kaveri.

Koko juttu alkoi tosi siististi, en tiedä mitä tapahtu.

Aluksi meillä oli tarkoitus juoda olut Gloriassa, jotain hyvää, Kale ehdotteli luostarioluita, mutta olin melko varma, että ottaisin kirsikkaoluen tai jonkun hedelmäoluen, lambic silleen hienosti sanottuna. Gloria oli hiljainen, eikä ovensuusta nähnyt asiakkaita. Baarimikko, joka näytti järkäleelle pyyhki tiskiä ja nosti katseensa, kun astuimme sisään. Kale nauroi, että hekoheko ja mä kuuntelin sen juttua, koska se on mun kaveri. Juttu itsessään oli aika huono. Mutta hekoheko nauroi Kale ja oli jo tiskillä, kun baarimikko nosti kätensä osoittavasti Kaleen.

”Onko sulla vähän väärät vaatteet tänne hei”, järkäle sanoi ja osoitti sanansa minullekin, vaikka mä olin pukeutunut villatakkiin ja samenttihousuihin.

”Olisit jättänyt haalarit kotiin”, sanoin pettyneenä, kun lähdimme alemmas kadulla sijaitsevaan Ale-pubiin. Olin jo maistanut kirsikkaoluen huulillani ja pettymys suolasi tilaamani Hoegaardenin, ei hiiva. Hiiva oli okei, pidin pintahiivaoluista ja kirpeästä hiivan puraisusta kylmän repimässä alahuulessani.

”Toi maistuu ihan pissalle”, Kale sanoi ja olin, että kuule Kale, mä olisin halunnut Gloriaan, se on laadukkaampi. Sitten me puhuttiin hetki siitä, miten ne ilmeisesti on hilaamassa imagoaan, kun eivät päästä opiskelijoita haalareissa sisälle. Ymmärsinhän mä sen. Opiskelijat on tyhmiä.

Olin jo juonut tuoppini, joka alkoi sulaa vettä käsilleni. Hoegaarden tarjoiltiin pakkasessa huurretuista merkkituopeista, joskus sitruunan kanssa. Niitä pakkasaltaasta nostaessa saattoi satuttaa kätensä kylmässä rikkoutuneisiin tuoppeihin ja verta tippui pakastealtaan pohjalle. Huusivat täyttä kurkkua, kun paikkasi kättään toimivaksi. Illan tiskaus loppui siihen ja ärsytti kaikkia. Laastari sylki ylimääräistä verta ulos aina, kun kättä puristi. ”Susta ei oo mitään vitun hyötyä! Mee kotiin”

Aamuyöstä menin Kysin päivystykseen. Neljä tikkiä myöhemmin menin kotiin.

Kale kysyi mitä mä jäin miettimään, eikö meidän pitänyt olla vanhassa sosiaalisessa mediassa. Me naurettiin ja puhuttiin Putouksesta. ”Ihan varmasti jossain joku paljastaa kuka voittaa”, sanoin tietävänä.

Olin nousemassa pöydästä, kun Kaino ja Eppu tulivat huutaen viereen siideriensä kanssa.

”Lonkeroa, ei siideriä” Eppu tarkensi.

”Me oltiin just menossa”, sanoin.

Vitsi mä tykkäsin Epusta ja Kainosta tosi paljon, mutta Kale ja mun piti parantaa maailmaa. Me oltiin sellaisia. Eppu ja Kaino puhui elokuvista, mä ja Kale puhuttiin globalisaatiosta sekä ylikansoittumisesta. Ja oluesta.

”No menkää, mut ilmoittele sit”, Eppu sanoi ja mä hymyilin silleen hyväksyvästi.

”Lähetän kuvia”, sanoin ja ohjasin Kalen pois Alesta.

Me mentiin Apteekkariin. Kale sanoi, ettei koskaan ollut käynyt siellä ja mäkin vain joskus opiskelijapippaloissa, joista en pahemmin muista muuta. Apteekkarin työntekijä joutui kysymystulvan kohteeksi, kun me mietittiin otettaisiinko mikä. Lopulta Kale löysi aivan mahtavan oluen, josta se otti kuvan ja mä otin kuvan siitä ja lähetin Epulle. Eppu oli, että kiitos ja mä esittelin Kalelle jotain softaa, jonka olin ladannut puhelimeeni. Me päätettiin lähtee oluen jälkeen Anttilaan ostamaan halvempaa olutta ihan kaupasta, koska ulkona oli mukava sää. Mentäisiin istumaan vaikka johonkin ja juomaan. Ostetaan pastilleja samalla. Niitä mitä ukki aina söi.

Anttilan alakerta oli menossa kiinni vartissa, kun me pyyhällettiin naureskellen paikalle ja oikaistiin mutkista suoraan oluthyllylle.

”Inkivääriolut on hyvää”, Kale sanoi ohimennen ja siitä se sitten lähti.

Ostettiin kaksi inkivääriolutta, valmistettu Saksassa sisältää kahdeksankymmentä prosenttia olutta ja kaksikymmentä virvoketta, kruunukorkki.

Päämääränä ollut opiskelijabile oli loppujen lopuksi aika tylsä. Nuoria kirjavissa haalareissa ympäriinsä ja lakkeja. Ostin cavapullon meille nurkkaan ja jäimme sinne jauhamaan ylikansoittumisesta sekä kilpikonnista.

Musiikki oli väärää, mutta onneksi sitä ei kuulunut nurkkaan, jossa olimme.

”Miks mun pitää maksaa siitä, et mä haluan tehdä jotain hyvää?” Kale kysyi retorisesti, mutta se oli hyvä kysymys. Koska opiskelen liiketaloutta osasin nimetä kymmeniä syitä, miksi se maksaa. Jostainhan se raha pitää saada, mutta perimmäinen kysymys oli liian vaikea. Kilpikonnat on hassuja, kun ne jättää munansa rantahiekkaan ja toivovat vaan parasta pentujensa puolesta. Niitä kuvataan ja niitä vahditaan. Jotkut maksaa siitä, että ne pääsee tekee sitä. Pelastamaan kilpikonnia.

”Siistiä”, sanoin, kun mietin miten hauskalta se näyttäisi. Kale kyykkimässä shortseissa kameran kanssa kuvaamassa kilpikonnia kuoriutumassa. Hengittävä teepaita repsottaisi painavasta merilokin  kakasta, ja kun Kale kääntäisi kameran itseensä ja vilkuttaisi, aurinkorasvasta valkoinen naama venyisi hekoheko nauruun. ”Täs mä oo”, ja sitten se taas olisi hetken vakavampi ja suojelisi kilpikonnia.

Sitten me tavattiin Pirjo. Se jonotti johonkin tai sitten se oli poistumassa Passionista tupakalle, mutta se oli semmoisessa hutakassa, että kello neljän maissa olettaisin Passionia. Kale jäi puhumaan sille ja mä vinguin vieressä. Ja sitten me päädyttiin Foodiin ja noh, ne alko heitellä toisiaan ketsupilla, jolloin mulla palo loppuun ja vedin Kalen ulos sieltä. Pirjo seurasi tietty meitä ja ulkona se kysyi tulta, eikä me polteta Kalen kanssa.

Kale ja Pirjo alkoi tapella jostain huivista ja lumi oli liukasta pakastuneesta yöstä, mutta tarpeeksi pehmeää ettei Pirjolle käynyt mitään, kun se mätkähti maahan makaamaan.

Ja sitten mä ja Kale katsottiin, mitä ihmettä tässä oikein tapahtui ja miten me päädyttiin tähän, kun Pirjon koko ruumis hytkyi nauruaallokossa, joka huipentui räkäiseen klimppaukseen. Katsoin Kalea melkein epäuskoisena ja kohotin kulmaa, viestin telepaattisesti, että lähdettäisiin vetää täältä ennen kuin kytät tulee.