Nainen usvasta

Puolalanpuisto tuoksui sateisilta sammaleilta, kun laskeuduin mäkeä alas kohti Rauhankatua. Ohitin Puolalanmäen koulun, jossa äitini opetti kotitaloutta ja katselin edessä näkyvän Park Hotellin saloissa liehuvia lippuja. Hotellin oli näemmä majoittunut saksalaisia, japanilaisia ja amerikkalaisia turisteja. Elettiin keskikesää vuonna 85 ja samanniminen Eppujen kappale soi lähes päivittäin Rockradiossa. Elämä hymyili minulle ja minä hymyilin takaisin.

Kaupunkiasunnossamme ei kesällä asunut muita kuin minä. Vanhempani olivat jo Juhannuksena muuttaneet huvilallemme Paraisille, sisareni majaili omassa asunnossaan Puutorin laidalla. Sisko lähtisi kohta Roomaan ja Villa Lanteen, opiskelemaan Italian kulttuuria. Hetken harmitti olla pankissa kesätöissä, mutta se oli ainoa tapa rahoittaa tulevaa opiskeluvuotta Yhdysvalloissa. Nielin harmini ja nautin yksinolosta vanhassa asunnossamme, jonka korkeat huoneet takasivat viileät yöt, kesän helteistä huolimatta.

Sinä kesänä tuli televisiosta myöhäisillan kauhuelokuvia. Yleensä en jaksanut valvoa pitkään, sillä pankissa piti olla hyvissä ajoin paikalla ja työ ulkomaan maksupalvelussa vaati ehdotonta tarkkuutta. Kuitenkin yhtenä iltana valvoin pitempään ja jäin koukkuun vanhaan klassikkokauhuleffaan ”Varastetut ihmiset”. Siinä ulkoavaruudesta tulleet merkilliset siemenkodat tai palot korvasivat pikkukaupungin ihmiset muukalaisilla. Elokuvan tunnelma oli ahdistava. Harmikseni nukahdin ennen elokuvan päättymistä olohuoneen sohvalle.

Ensimmäinen painajainen tuli elokuvan jälkeisenä yönä. Siinä kuljin pitkin Puolalanpuiston kujia, jotka eivät johtaneet mihinkään. Ympärilleni nousi sumua, joka esti näkyvyyden muutamaa metriä pitemmälle. Yhtäkkiä usvan keskeltä ilmestyi nainen, joka katsoi minua suoraan silmiin ja yritti sanoa minulle jotain. En saanut hänen sanoistaan selvää ja vaikka kuinka yritin lukea hänen huuliltaan, en ymmärtänyt, mitä hän yritti sanoa. Tunsin itseni avuttomaksi, yritin kääntyä poispäin naisen luota, mutta jalkani eivät toimineet. Heräsin selkä hiestä märkänä, unikuvien vilistessä silmieni edessä. Ihmettelin, mitä uneni saattoi merkitä. Jostain syystä unen nainen jäi pyörimään mieleeni, ehkä siksi että hän oli kaunis, poikkeuksellisen kaunis.

Viikkoa myöhemmin katsoin toisen kauhufilmin, tällä kertaa kyseessä oli Hitchcock-klassikko ”Psyko”. Jälleen nukahdin ennen elokuvan päättymistä, sopivasti viimeisen mainoskatkon aikana. Viimeinen muistikuvani oli hammastahna-mainos, jota ennen oli tiedotettu televisiolupien tehovalvonnasta. Onneksi tällä kertaa tiesin, miten elokuva päättyi.

Yöllä näin jälleen painajaista, joka oli tunnelmaltaan edellistä ahdistavampi. Tällä kertaa harhailin Samppalinnan maauimalassa, joka peittyi tasaiseen usvaan. Jälleen usvan keskeltä ilmestyi nainen, sama nainen kuin edellisellä viikolla. Nainen katsoi minua silmiin ja puhui, mutten taaskaan saanut hänen sanoistaan selvää. Heräsin hengästyneenä ja hämmentyneenä uneni merkityksestä. Työpäivä pankissa kului zombimaisessa olotilassa.

Seuraavalla viikolla päätin jättää myöhäisleffan katsomatta. Siitä huolimatta näin jälleen painajaista, lähes samansisältöistä ja yhtä ahdistavaa. Sama nainen ilmestyi usvan keskeltä ja lähti seuraamaan minua läpi tiheän metsikön, joka muistutti erehdyttävästi kesähuvilamme ympäristöä. En edelleenkään ymmärtänyt, mitä nainen yritti minulle kertoa. Seuraavana päivänä olin töissä entistä väsyneempi ja huonotuulisempi. Huonosti nukutut yöt jatkuvine painajaisineen alkoivat vaikuttaa työsuorituksiini. Yhtenä päivänä luulin näkeväni painajaisuneni naisen pankkisalissa. Ryhdyin vakavasti harkitsemaan kääntymistä ammattiauttajan puoleen.

Heinäkuu vaihtui elokuuhun, mutta kesäinen sää jatkui lämpimänä, lähes helteisenä. Puolalanpuiston tuoksut tulvivat olohuoneemme ikkunasta sisään, mutta minua ahdistivat tulevat yöt jo alkuillasta. Ajatus uusista painajaisunista pelotti ja yritin pitkittää nukkumaanmenoani pikkutunneille asti. Univelkani kasvoi työviikon edetessä ja loppuviikosta olin jo aivan poikki.

Sitten yhtenä torstai-iltana asuntomme ovikello soi. Katsoin kelloa, joka lähestyi seitsemää. En odottanut sinä iltana ketään, joten kyseessä oli joko yllätysvieras tai jonkinlainen kaupustelija. Katsoin ulko-oven ovisilmästä porraskäytävään ja jähmetyin; oven takana seisoi kaunis, poikkeuksellisen kaunis nainen. Täsmälleen sama nainen, jonka olin nähnyt toistuvissa painajaisissani. Nainen usvasta. Siinä hän seisoi, elävänä, todellisena, ulko-oveni takana.

Pages: 1 2