Novellinlukijoina

Miten novellit ja novellistit ovat esillä kotimaisissa kirjablogeissa? Kuinka bloggarit haastetaan lukemaan yhä enemmän novelleja?

Meitä kirjabloggareita voi pitää monella tapaa aktiivilukijoina. Suomen noin sadasta kirjablogin pitäjästä moni lukee yli sata kirjaa vuodessa, jakaa blogissaan lähes jokaisen lukukokemuksensa ja osallistuu monenlaisiin kirjallisuuskeskusteluihin ja -tapahtumiin. Blogeissa käsitellään uutta ja vanhaa kirjallisuutta klassikoista lastenkirjoihin ja tietokirjoihin. Suurin osa kirjabloggareista on naisia, ja ikäskaala on laaja; arvioni mukaan eniten on kuitenkin 30–40-vuotiaita.

Entäpä mikä on novellien näkyvyys Blogistaniassa? Sanoisin, että hieman utuinen, mutta selkeämpää kohti ollaan menossa. Lähes kaikki bloggarit seuraavat muitakin kirjablogeja aktiivisesti, ja kyllä: me saamme toisiltamme lukuvaikutteita ja muutumme – kehitymme! – lukijoina yhdessä ja erikseen. Toin itse muutama vuosi sitten silloiseen blogiini havainnon, että novelleja voikin lukea. Sitä ennen minua oli aina harmittanut, että lyhyet kertomukset jäävät kesken. Sittemmin olen alkanut arvostaa lyhyttä muotoa ja viime vuonna jo bloggasin pariin kertaan ihan vain novellien puolesta. Samansuuntaista novelliystävystymistä olen huomannut muillakin.
Suosikkinovellisteja

On myös joitakin novellikirjailijoita, joiden teokset ovat olleet kirjablogeissa hyvin esillä. Niitä on luettu paljon ja enimmäkseen hyvällä mielellä.

Eräs kotimainen suosikki on Helmi Kekkonen, jonka esikoisnovellikokoelma Kotiin julkaistiin 2009. Jo ilmestymisvuonna eräässä kirjablogissa kapinoitiin, ettei kirja päässyt Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailuun – ja sittemmin on huokailtu ihastuksesta ja liikutuksesta. Kekkosen haikeankauniit, kuulaat ja surumielisyydessään kumman lohduttavat ihmissuhdetarinat sopivat erinomaisesti kauniin, viisaan ja rauhoittavan kirjallisuuden tarpeeseen. Esimerkiksi Sinisen linnan kirjasto -blogissa on kiteytetty monen muunkin lukijan kokemus: ”Kotiin-kokoelman novellien pienet häivähdykset henkilöiden elämästä saivat minut toivomaan, että saisin tietää, miten heidän myöhemmin käy”. Ja lopuksi: ”Juuri tällaisista novelleista pidän: pienieleisistä, arkeen kiinnittyvistä, yhteenpunoutuvista.”

Roisimpaa arjen kuvausta edustaa ranskalainen nykynovellisti Claire Castillon, jonka teoksista ainakin uusin, Kuplissa, oli keväällä 2012 ilmestyessään blogisuosiossa.

Pirullisen tarkasti, mustaa huumoria viljellen ja ilkeyksiä kaihtamatta pakinamaisesti kirjoittava Castillon ei ehkä ole yhtä luettu ja rakastettu kuin Kekkonen, mutta hänenkin suosionsa kertoo, että blogeissa luetaan muitakin kuin klassikkonovelleja ja rakastetaan myös räväkkyyttä. Luminen omena -blogissa kirjaan ei ole rakastuttu varauksetta, mutta sitä suositellaan kaikille sen ihanankamaluuden takia: ”Castillonia lukee mielellään, vaikkei hänen yhdestäkään henkilöhahmostaan voi oikein pitää. Heistä ei voi pitää, koska he ovat karikatyyrisyydestään huolimatta aivan kuin sinä tai minä huonona päivänä. – – Kuplissa on ihanan tyly ja roisi meininki, kuten pitääkin. Suosittelen Castillonia ihan jokaiselle, mutta pieninä päivittäisannoksina.”