Kirjallisuuden pohjalta tehdyt filmatisoinnit ja näyttämösovitukset ovat nykyään entistä suositumpia. Tässä romaanit ovat hallitsevassa asemassa. Mutta miten helppoa tai vaikeaa on kääntää esimerkiksi hyvä novelli elokuvan tai teatterin kielelle?
Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin 9. helmikuuta Tampereen Elävän kirjallisuuden festivaalin novellipaneelissa, jonka teemana oli novellin ja draaman suhde. Keskustelijoina olivat kirjailijat Tuuve Aro ja Saara Kesävuori sekä kirjailija ja ohjaaja Pasi Lampela ja elokuvaohjaaja Mikko Kuparinen. Paneelin juonsi toimittaja Anna Tulusto.
– Novelli ja näytelmä ovat molemmat tiiviitä muotoja, niissä on aina kokonainen tarina alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen, Pasi Lampela totesi.
Lampela aloitti uransa teatteriohjaajana ja -käsikirjoittajana, mutta on sittemmin julkaissut novellikokoelmia ja romaanin.
Tuuve Aro on paitsi kirjailija, myös elokuvakriitikko. Hänen mukaansa novellin ja elokuvakritiikkien kirjoittaminen tukevat hyvin toisiaan juuri kuvallisen ajattelun vuoksi.
– Näen aina tekstin ikään kuin elokuvana, ennen kuin voin kirjoittaa, hän kertoi.
Mikko Kuparinen on puolestaan käsikirjoittanut ja ohjannut Tuuve Aron ”Merkki”-nimisen novellin pohjalta lyhytelokuvan Sirocco (Pohjola-Filmi 2012), joka myös nähtiin festivaalilla. Siinä nuori tyttö löytää taloyhtiön roskakatoksesta vauvan ja päättää pitää sen.
Kuparinen sanoi lukevansa paljon proosaa siltä kannalta, voisiko siitä tehdä elokuvan. Kuparisen mukaan kirjallisuus ja elokuva ovat kuitenkin varsin erilaisia niin kerronnaltaan kuin ilmaisukeinoiltaan.
– Koska elokuva ja draama ovat toimintaa, niin dramatisointiprosessissa proosasta pitää pystyä karsimaan kirjalliset ja kielelliset ansiot ja näkemään niiden alta olennainen.
– Eikö tässä ole vaarana, että jäljelle jää pelkkä juoni? kysyi kirjailija Saara Kesävuori, joka on itse kirjoittanut sekä näytelmiä että romaaneja.
Pasi Lampela, Tuuve Aro, Mikko Kuparinen, Saara Kesävuori ja Anna Tulusto.
Kirjallisia keinoja on vaikea kääntää
Brokeback Mountain, Short Cuts, Kuolema Venetsiassa, Poe-filmatisoinnit… Elokuvan historiassa on lukuisia esimerkkejä onnistuneista novellidramatisoinneista.
Tuuve Aro ja Pasi Lampela olivat kuitenkin sitä mieltä, että käännettäessä kirjallisuutta elokuvan tai draaman kielelle alkuperäisteoksen tyyli muuttuu väistämättä.
– Esimerkiksi ”Merkki”-novellini on pitkäkö ja kielellinen juttu, josta muokattiin lyhyt ja ei-kielellinen elokuva, Tuuve Aro havainnollisti.
– Totta. Se on sitten makuasia, että onko se hyvä vai huono juttu. Mielestäni Siroccossa jäi pois novellin ihana absurditeetin taso, sen monisyinen ilmapiiri ja tunnelma, Kesävuori harmitteli.
Kuparinen perusteli elokuvan tyylivalintojaan sillä, että vaikka tekijöillä olisi ollut käytössään kuinka hyvät resurssit tahansa, alkuperäisen novellin sarjakuvamaista ja hieman kohotettua maailmaa olisi ollut vaikea saada uskottavaksi. Siksi päädyttiin realistisempaan otteeseen.
Tuuve Aro luki paneelissa pätkän novellistaan ”Merkki”
Pasi Lampela puolestaan piti Siroccon toteutuksesta.
– Novellissa päähenkilö, nuori tyttö, joutuu kriisiin ja valintatilanteen eteen. Elokuva toimi, koska tilanne on klassinen esimerkki novellin kirkkaasta perusajatuksesta.
Lampela muistutti myös, että dramatisoinnissa olennainen kysymys on hänen mielestään se, onko tarkoitus tehdä oikeutta alkuperäisteokselle, vai löytää teoksesta se, mikä palvelee elokuvan tai teatterin tarpeita.
– Vanhojen Hollywood-käsikirjoittajien mukaan hyvä elokuva syntyy b-luokan romaanista, jonka kielelliset ansiot eivät ole kummoiset, hän totesi.
Kesävuori nosti taidokkaaksi suomalaiseksi novellifilmatisoinniksi Matti Ijäksen Katsastuksen (1988), joka perustuu useaan Joni Skiftesvikin novelliin. Elokuva tavoittaa hänen mukaansa hyvin novellien maailman.
– Katsastus on hieno kuvaus suomalaisen miehen melankoliasta, eristyneisyydestä ja selviytymiskyvyttömyydestä.
Tuskaa ja vapautumista
Kesävuori dramatisoi Mihail Šolohovin Hiljaa virtaa Don -eepoksen Kotkan kaupunginteatterille 1990-luvulla.
– Se ei ollut ihan niitä novellistisimpia teoksia. Se, mitä teoksesta jäi näyttämölle, olivat suuret tunteet. Kaikki muu piti riipiä pois.
Pasi Lampela jakoi dramatisoinnin ajoittaisen tuskan.
– Kyllähän siinä välillä kokee epätoivon hetkiä, että tämä tarinahan on aivan liian ohut.
Parhaimmillaan proosan dramatisointi on kuitenkin Lampelan mukaan vapauttava kokemus, kun tekstimassaa ei tarvitse itse synnyttää.
Tuuve Aron novelleista on tehty useita teatterisovituksia, mutta kirjailija ei ole itse ollut mukana dramatisoinnissa. Hänestä oli katsojana ihanaa, että laji (teatteri) oli niin kaukana alkuperäistekstistä, ettei tarvinnut miettiä, oliko teos uskollinen alkuperäistekstille.
– Dramatisointia katsoessani tajusin myös itse, mitä olin novellillani tarkoittanut!
Pasi Lampela esitti paneelissa myös tiukkaa kritiikkiä sitä kohtaan, että aina kun ohjaajat haluavat heittäytyä syvällisiksi, he ottavat dramatisoitavakseen Dostojevskin tai muun järkäleen, jolloin tulos jää ohueksi. Lampela kannustikin teattereita kohti draaman syvintä olemusta: tiiviyttä. Hän muisti kuitenkin myöhemmin mainita, että on itsekin tehnyt useita romaanidramatisointeja.
Katso koko Lampelan puheenvuoro täältä:
Osansa kritiikistä saivat myös kaupalliset intressit, jotka ohjaavat liiaksi teatterien ohjelmistoja.
– Teatterinjohtajat ovat tajunneet, että vaivattomampaa ja halvempaa kuin tilata uusi näytelmä, on seurata kirjallisuuden myyntilistoja ja ottaa sieltä dramatisoitavaksi jo valmiiksi markkinoitu teos – ilman pohdintaa siitä, soveltuuko se näyttämölle, Lampela totesi.
Kuparinen kertoi saman ilmiön olevan nykytodellisuutta myös elokuvamaailmassa.
– Kirjakustantajat ottavat yhteyttä elokuvatuottajiin ja tarjoavat oikeuksia jo ennen, kuin suuri yleisö on vielä edes kuullut koko teoksesta.
Saara Kesävuori sai puolestaan hieman toisenlaisen yhteydenoton viime joulukuussa Juhana Herttuan ilmaisutaidon lukion opettajalta: luokka halusi tehdä dramatisoinnin Kesävuoren vuonna 1986 julkaistusta novellista. Kesävuori on huomannut kirjoittajaohjaajan työnsä kautta, että lyhyille dramatisoitaville novelleille olisi valtava tarve muun muassa käsikirjoittamisen opiskelijoiden keskuudessa ja taidelukioissa.
Hän esittikin paneelissa ei-kaupallisen vetoomuksen:
– Kannustaisin kirjoittajia tekemään nykyistä enemmän alle 20-vuotiaille soveltuvia novelleja dramatisoitaviksi.
LISÄÄ TUNNELMIA ELÄVÄN KIRJALLISUUDEN FESTIVAALILTA:
Tulenkantajien kirjakaupan 1-vuotissyntymäpäiväjuhlat
Kaupan isännät Erkki Kiviniemi ja Ville Hytönen
Tuuve Aro ja Pasi Lampela Prosak-proosaklubilla.
Keskittynyt yleisö.
Juhlahumua.
Vilja-Tuulia Huotarinen esitti runoja uudesta kokoelmastaan Enot vesillä.
Taskunovellit-antologian julkistus (Karisto).
Laura Lindstedt, Petri Tamminen ja Eino Santanen.
Työväenmuseo Werstaan tunnelmaa.
Teksti: Janette Hannukainen
Kuvat ja video: Jari Kokko
No Comments